Valetohtori, gentleman ja velho Playa del Fijilla

Fiji on yhtä kuin noin 350 saarta ja yli 850 000 asukasta, joiden arjessa köyhyys, korruptio, rikollisuus ja jatkuvasta sisäpoliittisesta kuohunnasta johtuvat levottomuudet ovat itsestäänselvyys. Fiji on myös paljon muuta, kuten röykkiöittäin backpackereita seikkailemassa ristiin rastiin pääsaaren kupeessa sijaitsevaa Yawasa-saarirykelmää. Tai sitten pääsaarilla (Viti Levu ja Vanua Levu) honeymoonilla olevia imeliä pariskuntia, viiden tähden pakettilomaansa viettäviä perheitä ja eläkeläisiä, pääasiassa Australiasta, Uudesta-Seelannista ja Yhdysvalloista. Ja tietysti meikäläinen, joka ei oikein osu mihinkään noista edellä mainituista. Bula! Tervetuloa Pacific Oceanin kanariansaarille.

Fiji tarjoaa majoitusta backbacker-tason karuista bungaloweista ja dormeista aina ylellisiin luxus-kohteisiin, kuten pääsaarten resortit, Outrigger, Shangri La ja Sheraton tai Turtle Island ja Yasawa Resort Yasawa-saarilla. Molemmat noista viimeksimainituista voi halutessaan sitten myös vuokrata yksityiskäyttöön. Mietin tuotakin vaihtoehtoa, mutta päätin sitten kuitenkin tyytyä buukkaamaan itseni merinäköalalla varustettuun luxushuoneeseen viiden tähden resortissa. Näppärää. Milläköhän valuutalla olin ajatellut elellä loppumatkan? Ei tosi, olin jo etukäteen päättänyt, että Fijilla en sitten aio könöttää jossain näivettyneessä bungalowissa ilman kivaa kylppäriä, ilmastointia tai varmuutta siitä, kömpiikö ikkunan rakosista yöllä sisään joku örkki (siis vaikka käärme tai paikallinen huligaani). Lisäksi onnistuin saamaan ko. paikkaan erittäin hyvän diilin, kaksi yötä kaupan päälle, joten hyvä näin. Jos muuten kuvittelit, että Fiji on täydellinen ja eksklusiivinen hideaway-paratiisipaikka, jossa lisäksesi ei näy kauheasti muita turisteja - vain sinä ja riippumattosi valkealla biitsillä, coctail toisessa kädessäsi ja toisessa hyvä kirja- niin eipä kyllä ole, ellet sitten tosiaan buukkaa itseäsi tuonne Turtle Islandiin tai Yasawa Resortiin yhdessä miljonäärien ja julkkisten kanssa.

Minulle breikki muovisessa resortissa toimii oikein hyvin, vietän sporttiset ja rauhalliset yhdeksän yötä täällä kaikkien autenttisten backpackereiden välttelemässä paikassa. Ei tarvitse koluta joka paikkaa, touria, aktiviteettia ja nähtävyyttä, eikä tehdä oikeastaan mitään muuta kuin nauttia luksuksesta. Käytän aikaani lähinnä ylenpalttiseen laiskotteluun ja mittaviin keskusteluihin itseni kanssa, käyn melkein joka päivä salilla teputtamassa juoksumatolla, herään muutamana aamuna joogaamaan Bebe Spa'han, joka on resortin ja koko Fijin magein kylpylä ja käynpä myös istahtamassa kerran jos toisenkin meditaatio-tunnilla. Syön törkeästi ylihinnoiteltua, keskinkertaista ruokaa, käyn sukeltamassa, luen kirjaa, tuijotan merta biitsillä aurinkovarjon alla ja pakoilen muita turisteja.

Sanomattakin lienee selvää, että olen varmaan koko paikan ainoa yksin matkustava henkilö. Olo on kuin asustelisi valtavassa kuplassa, turvassa todellisuudelta aidatun alueen paremmalla puolella, jossa noin 1 dollarin tuntipalkalla työskentelevä, teennäisen ylikohtelias ja överi-iloinen henkilökunta ei koskaan väijy viittä metriä kauempana yhdestäkään maksavasta asiakkaasta. Yhtenä päivänä astelen suihkusta kylpytakki päällä olohuoneeseeni, kun miessiivooja petaa sänkyäni ja tuttavallisesti huudahtaa: "Bula!". Kolmen päivän jälkeen tunnistan jo hotellin bändin soittolistan, eli mitkä biisit rämpytetään saapuville ja lähteville asiakkaille, mitkä lounasaikaan ja mitkä illallisella. Bändi vetää muuten ihan asiallista settiä, mutta jokaisella bändin jäsenellä on korvan takana pinkki kukkanen ja päällään hame. Tällaiset kapistukset miehellä ovat vaan minulle henkilökohtaisesti ylitsepääsemätömiä juttuja. Olkoot miten ahdasmielistä tahansa.

Yksi päivä erehdyn menemään valtavan uima-altaan aurinkotuoleille lekottelemaan lähelle nuorta pariskuntaa. Jo lähestyessäni näen, kuinka nainen luo minuun arvioivan ja ei niin ystävällisen katseen. Sen että heitän tunikan päältäni ja asetun bikeneissäni siihen makkoomaan, niin välittömästi käy miehelle käsky lähteä. Niin laittoi pariskunta kimpsut kampsut kasaan ja nainen talutti vetelän äijänsä siitä sitten "turvaan" toiselle puolelle uima-allasta. Hyvä meininki. Juu, kuule kannattaakin varoa, sehän olikin juuri Fijin reissuni päätavoite; tungen ihteni johonkin honeymoon-kohteeseen ja vikittelen mahdollisimman montaa varattua miestä lomani aikana, varsinkin juuri tuollaista miehesi kaltaista ilotonta, tylsää ukkoa, joka ei ole elänyt päivääkään. Hah. Ele nauratti minua kovasti ja päätin ottaa sen kuitenkin loppupeleissä kohteliaisuutena. Tämän episodin jälkeen päätän pysytellä biitsillä, kaukana uima-altaalta. Löydänkin loistavan spotin biitsin perukoilta, jossa vietän vielä montaa laiskaa iltapäivää varjossa köllötellen.

Eräänä päivänä minut pysäyttää naamansa kirkkaanpunaiseksi polttanut aussikundi. Miten on mahdollista? Siis ei se pysäyttäminen vaan se, että ausseista kotoisin oleva jätkä ei tajua laittaa naamaansa aurinkorasvaa Fijilla? En tiedä, olenko vaan jotenkin pahantuulinen vai kyllästynyt länsimaiseen meininkiin tai tähän resorttiin, mutta pelkästään tämä huomio saa minut ärsyyntymään koko tyyppiin välittömästi, urpo. Kaveri on ollut täällä jo viikon ja myös yksin matkassa. Aaaaa! En olekaan paikan ainoa yksin matkustava ihminen. Kaveri saa aurinkorasva-virheensä anteeksi, hän on selvästikin suuri seikkailija, yksin liikenteessä. Hän pyytää minut lounaalle ja päätän mennä. Huono päätös. Kertakaikkiaan huono. Lounaan aikana aussikundi latelee kommentteja, joiden perusteella olisin pelkästä henkisestä kivusta ja särystä ja hänen seurassaan julkisesti nähdyksi tulemisen nöyryytyksestä oikeutettu päästämään maailman suurimman röyhtäyksen kesken lounaan suoraan hänen naamaansa. Ette oikeesti usko! Tässä otteita keskustelustamme.

Aussi: "Tää resort on ihan ookoo. Meinasin nimittäin eka mennä Shangri La'han, mutta sillä ei ole tarpeeksi tähtiä ja minulle kelpaa vain paras, joten siksi tulin sitten tänne."
Mipi: "Juu, ei oo valittamista ei."

Aussi: "Mä olen siis toooo-della valikoiva. Siis ruoan, viinin ja oikeastaan ihan kaiken suhteen (selvästi ylpeyttä äänessä). Olen siinä mielessä kyllä vähän snobi."
Mipi: "Juu, onhan se hyvä, että tietää, mitä tahtoo ja toimii sitten sen mukaan."

Aussi: "Mä olen lääkäri, siis kardiologi. Tiedätkö, mitä se tarkoittaa?"
Mipi: "Juu en kyllä totisesti. Kerropa vähän tarkemmin" (ja jätkä ihan oikeasti pitää minulle aiheesta luennon. Teen pari pistokysymystä aiheesta, jonka jälkeen jätkä jo oikoo puheitaan, että itse asiassa ei hän ihan lääkäri kuitenkaan ole, mutta sairaanhoitaja kardiologisella osastolla.)

Aussi: "Täällä ei kyllä ole mitään tekemistä. Olen niin kyllästynyt. Mutta hei, aattele! Onneksi tavattiin, voidaan hengata yhdessä sen aikaa kun mä olen täällä, eikö ole siistiä?!"
Mipi: (pihahdus, jota seuraa tyrmistynyt hiljaisuus. Ei helevetti. Miten pääsen tuosta eroon....?)

Aussi: "Mä haluan naisen, joka on korkeasti koulutettu, älykäs ja sellainen, tiedätkö mitä tarkoitan - siis sellaisen minun tasoiseni naisen?"
Mipi: "Juu sehän on selvä se."

Aussi: "Nää paikalliset on siis ihan imbesilliä porukkaa ja köyhiä. Mutta siis ilman muuta ymmärrän, että eihän näillä ole mahdollisuutta/varaa opiskella, sivistää itseään tai matkustella, kuten esimerkiksi meillä."
Mipi: "Juu. Se on jännä, että millä perusteilla kukakin meistä mittaa toisten sivistystä ja älykkyyttä."

Aussi: "Osaatko muuten mitä kieliä? Minä osaan englannin lisäksi japania, ranskaa, saksaa, italiaa ja fijin paikallista kieltä."
Mipi:"No tätä englantia osaan aika sujuvasti ja tietysti suomea. Ranskaa ja Venäjä opiskelin molempia kolme vuotta, mutta en osaa kumpaakaan kuin ihan vähäsen, eli en väittäisi puhuvani kumpaakaan kieltä. Espanjaa olen opiskellut vuoden, eli se on jäänyt sitten ihan hasta la vista -tasolle. Ai että osaat tätä Fijin kieltä?"
Aussi:"Kyllä (itsetyytyväisenä), Bula tarkoittaa terve! Vinaka tarkoittaa kiitos."
Mipi: "???"

Aussi: "Soitatko muuten mitään instrumenttia? Minä soitan vetopasuunaa."
Mipi: "Hahah hahrkkrieksk aajhkrääh hahahaaaaaaa!!"
Aussi: "Mitä hauskaa siinä on?"
Mipi: (vakavoituu sekunnissa) "Ei kerrassaan niin mitään. Hieno soitin se vetopasuuna."

Aussi: "Siis Suomihan on sosialistinen maa, mites, oletkos sinä siis kommunisti?"
Mipi: (ihan oikeesti, antakaa ase) "Juu olen. Todella aktiivinen. Siis itse asiassa olen vakooja ja kuulun äärivasemmistolaiseen underground-puolueeseen. Olen itse asiassa Fijilla siksi, että pieleen menneen tehtäväni takia jouduin katoamaan vähäksi aikaa Suomesta."
Aussi: "Älä helevetissä, ihanko totta? Nyt kyllä kusetat?"
Mipi: "Ehei. Totta joka sana."
Aussi: "Ei vitsit, vähänkö siistiä!"
Mipi: "???"

Aussi: "Vitsit, täällä on tosiaan niiiiiiiiiiiiiiiin tylsää. Ekalla kerralla kun olin täällä, oli jotenkin paljon enemmän meininkiä."
Mipi: "Siis...tuotaa...oletko sinä ollut täällä jo kertaalleen? Tämä on sulle jo toinen kerta tässä samassa resortissa?"
Aussi: "Joo, olin täällä vuosi sitten ekan kerran."
Mipi: "Nooo..tuotaa, mites se voi tulla sulle yllätyksenä, että täällä ei ole kauheesti sinkkukundille tekemistä ja minkäslaista tekemistä pitäisi sitten olla?"
Aussi; "No parempi yöelämä ja baareja ja muita sinkkuja jne."
Mipi: "Noooo...tuotaa...oisko kannattanut buukata reissu vaikka Ibizalle tai edes vaikka Hawaiille?"
Aussi: "Ibizalle? Hawaiille? No ei, emmä tunne kumpaakaan paikkaa, enkä ole ikinä käynyt niissä."
Mipi: "Noooo...tuotaa...eikös sitä en takia just matkustella, että näkisi uusia juttuja ja tutustuisi uusiin paikkoihin? Ja jos kerran oot jo käynyt tässä samassa paikassa kerran ja totesit omin silmin, että tämä on tämmöinen rauhallinen honeymoon-kohde, niin miksi tulit sitten uudestaan?"
Aussi:"Niin. No sulla on kyllä tuossa pointti."
Mipi: (Älä perkele!)

Tähän malliin jatkui sitten meidän lounaskeskustelu. Kun vihdoin pääsen eroon tyypistä, hän maalailee meille jo yhteistä illallista ja kaikenmaailman meininkejä seuraavaksi pariksi päiväksi. Tiedustelen muina miehinä, milloin hän lähtee ja se suuri päivä koittaa onneksi jo reilun kahden vuorokauden kuluttua tästä tapaamisesta. Syytän yksinomaan tätä tyyppiä siitä, että joudun kirjaimellisesti sulkeutumaan huoneeseeni noin 48 tunniksi ja tilaamaan sapuskat huoneeseeni. Syytän häntä myös siitä, että jo muutenkin keskinkertainen ruoka on osaltani näiden kahden vuorokauden ajan ala-arvoista, koska huonepalvelun menu on suppeampi kuin ravintolan menu. Mistä lähtien ceasar-salaatinkastike on ollut majoneesia? Tai miksi fetasalaatti kylpee soijakastikkeessa?

Tohtori on onnistunut respasta selvittämään huoneeni numeron ja soittelee minulle (en usko, että se kukaan muukaan olisi ollut) noin 10 kertaa päivässä ja käy myös työntämässä oveni alta lappusia minulle. Viesteissä hän ilmoittaa -ei tiedustele, kävisikö minulle, vaan ilmoittaa- missä sinä iltana tavataan ja monelta. Päätän käyttäytyä erittäin huonosti ja jättää menemättä. Ajattelen, että viimeistään nyt kaveri tajuaa jättää minut rauhaan. No ei tajua. Myöhemmin samana iltana löydän ovensuusta toisenkin lapun, jossa ihmetellään, miksi en tullut, miksi en vastaa puheluihin, haluaisinko lähteä seuraavana lounaalle tai voisiko hän tulla huoneeseeni ja tilaisimme vaikka sinne illallista huomenna. Päätän jatkaa hiljaisuutta. Ei voi olla terve tyyppi.

Puhelut lakkaavat, onneksi. Uskallan piipahtaa biitsillä, viuhahdan kaikista syrjäisimpään nurkkaukseen omalle varjopaikallineni ja saan olla koko päivän rauhassa. Palaan huoneeseeni ja kyllä vain, oven takana minua odottaa jälleen lappunen, tai siis pikemminkin kirjallinen vetoomus, jossa tyyppi ilmoittaa lähtevänsä lentokentälle (yeppeeee!) seuraavana päivänä klo xx.xx. ja että jos haluan tavata hänet, pitäisi minun mennä allasbaarille klo xx.xx. nauttimaan aikaista lounasta hänen kanssaan ja jos en mene, niin sekin on kuulemma hänelle ok, että voimmehan sitten olla jatkossa sähköpostiyhteyessä ja vaikka joskus yrittää tavata uudelleen, jos satun piipahtamaan ausseissa. Lopussa on hänen yhteystietonsa ja allekirjoituksena "Doctor Matthew". Uskomaton, uskomaton tapaus.

Yhtenä aamuna aamiaisella linnut kähveltävät puolet myslistäni ja hedelmistäni sillä aikaa, kun haen lisää kahvia. Joudun palauttamaan ruoat ja henkilökunta suhtautuu tähän tuhlaukseen hieman penseästi. Yritän osoitella linnun nokan ja jalkojen jättämiä jälkiä annoksissani, mutta en saa osakseni ymmärtäviä katseita. Seuraavana aamuna myslissäni on jugurtin ja raksujen lisäksi arviolta satakunta, pientä muurahaista. Jätän annoksen pöydän reunalle ja näen sivusilmällä poistuessani, kuinka tarjoilijat kokoontuvat mysliannokseni ympärille ihmettelemään, miten kehtaan taas tuhlata täydellisen annoksen ruokaa. En enää ilkeä mennä aamiaiselle, tilaan aamiaista huoneeseeni tai nappaan aamupalaksi smoothien allasbaarilta.

Yhtenä iltana katson huoneessa leffan ja tilaan taas illallista huoneeseen, huonepalvelusta eivät edes kysy enää huoneeni numeroa, "yes, Ms Mia, we know, it's room 618". Päätän ryhdistäytyä ja menen seuraavana iltana ravintolaan syömään. En saa pöytää, koska ravintola on niin kiireinen ja haluavat tietysti ottaa mahdollisimman isoja seurueita ravintolaan. Minut istutetaan baaritiskille syömään, keskelle pahinta, kännistä, perheriitaa. Plääh. Aamulla saan tiedon, että sukellukseni on peruttu, koska meri on vielä viime öisen maanjäristyksen vuoksi vähän levoton. Maanjäristys? Fijillä? Viime yönä? Ihan oikeesti, Vietnamin Halong Bayssa upposi alus tuossa joku viikko sitten. Tapaturmassa kuoli muistaakseni noin 15 ihmistä mukaanlukien pari ruotsalaista. Siellä sitä oltiin marraskuussa itsekin. Sitten aussien tulvat iskivät päälle siellä ollessani ja ehdin juuri muuttaa matkasuunnitelmaani. Jätin Brisbanen ja Gold Coastin väliin menin suorilla pohjoiseen, Cairnsiin. No, sieltä lähdettyäni sinne pamahti sitten sykloni. Uudesta-Seelannista lähdettyäni pari päivää sen jälkeen iski se kauhea maanjäristys Christchurchiin, jossa olin ollut vain muutamia päiviä aiemmin. Ja nyt tämä järistys Fijilla. Luoja auttakoon näitä paikallisia, kun meikäläinen lähtee täältä.

Eräänä päivänä oveni ulkopuolella odottaa kirjekuori. What? Voi ei, tohtorin paluu? Onneksi ei kuitenkaan. Kirje on ystäväni Tiinan lähettämä ja sisältää läksiäisbileissäni ystävieni minulle kirjoittamia terkkuja matkan varrelle. Eka satsi lappusia saapui jo joulukuussa Thaimaahan Caritan mukana ja nyt loput terkkuset löytävät perille. Ihanaa! Naureskelen ääneen ihmisten kirjoituksille. Hyvin huomaa, missä vaiheessa iltaa jutut on kirjoitettu. Osa selkeällä käsialalla sisältäen asiallisia onnentoivotuksia matkalle (alkuilta) ja osa ihan sekopäisiä juttuja ja töherryksiä (loppuilta). Kiitos kaikille lapun kirjoittaneille ja kiitos Tiinalle pullopostista matkan varrelle, kivoja piristyksiä!

Toiseksi viimeisenä päivänä pääsen vihdoin sukeltamaan. Kivaa. Seurueessa on mukana kiva brittikundi, johon törmään myöhemmin resortissa. Syömme yhdessä lounasta ja juttelemme niitä näitä. Kiinnostava tyyppi, asustelee tätä nykyä New Yorkissa. Juttu luistaa ja vaihdamme yhteystietoja. Ihanaa, valetohtorin jälkeen on mielestäni vähintäänkin kohtuullista, että tämä tuttavuus osoittautuu fiksuksi, avarakatseiseksi kundiksi. Hän on matkustellut paljon ja asunut vaikka missä. Hänellä on iiiiiiihana brittiaksentti, gentlemannin käytöstavat ja bonuksena erittäin miellyttävä ääni. Hän sanoo erittäin mielellään näyttävänsä New Yorkia minulle kun menen sinne tuossa muutaman viikon kuluttua ja lupaa laittaa pian mailia. Kiva!

Tätä postausta kirjoittaessani istun vielä resortin biitsillä omalla lempipaikallani varjossa, katselen välillä merta ja nautin ihanasta, vilvoittavasta tuulesta. Kävin hetki sitten tsekkaamassa ulos, maksoin laskun ja join kupposen kahvia aulassa. Siinä kahvia juodessani viereeni istahtaa naispuoleinen työntekijä respasta, joka esittee itsensä vuoropäälliköksi. Hän avaa keskustelun kyselemällä, kuinka olen viihtynyt hotellissa ja mistä päin olen kotoisin. Vastailen lyhyesti kysymyksiin, ajattelen, että tämä on tällainen pakollinen "toivottavasti olette viihtyneet resortissamme, tervetuloa toistekin" -lipaisupuhe, joka pidetään jokaiselle lähtevälle maksavalle asiakkaalle. Mutta ei. Nainen kyselee kaikenlaista, yhä kattavampia vastauksia vaaativia kysymyksiä. Olen vähän epäluuloinen, mutta vastailen kuitenkin. Pian tajuan, että nainen ihan oikeasti haluaa jutella kanssani.

Olemme tuotapikaa syvällä keskusteluissa maailman menosta, naisen asemasta Fijilla ja maailmalla, upporikkaista ja rutiköyhistä ihmisistä, arjesta Euroopassa tai täällä, matkustamisesta, etuoikeutetusta asemasta josta jokainen meistä tällaisessa resortissa majaileva henkilö nauttii. Puhumme turhasta valittavista asiakkaista ja supisemme ja hihittelemme molempien värikkäille huomioille lihavista, ryyppäävistä ausseista ja äänekkäistä amerikkalaisista, joita hotelli on täynnä. Ihmettelemme myös hyviä asioita, sitä, kuinka mahtavia ihmisiä sitä välillä tapaakaan ja tarinoita kuuleekaan. Minä matkoillani ja hän respassa työskennellessään. Olemme aikalailla eri maailmoista, hän minua noin 10 vuotta vanhempi, rutiköyhä länsimaalaisen mittapuun mukaan, mutta etuoikeutettu paikallisessa kulttuurissa, vuoropäällikkönä Fijin hulppeimmassa hotellissa. Hän on kolmen lapsen äiti, ei ole koskaan matkustanut missään, mutta voisi varmasti kertoa tuhat tarinaa yli 10 vuoden ajalta, jotka hän on hotellissa työskennellessään nähnyt, kokenut tai kuullut. Hän on myös poppamies, tai siis -nainen. Isänsä on kuulemma ollut parantaja ja opettanut hänelle paljon parantamisen, henkimaailman, selvännäkemisen ja vaihtoehtoisen lääketieteen saloja.

Olemme tunteneet noin 20 minuuttia ja tämän lyhyen, mutta sitäkin merkittävämmän keskustelumme aikana nauramme, supisemme ja välillä vakavoidummekin keskustelun eri käänteissä ja eroamme lopulta vedet silmissä. Jännä, miten kahden, toiselleen tuntemattoman, täysin erilaisen naisen välille voi syntyä hetkessä tällainen elämää suurempi ymmärrys. Lähtiessään hän laittaa kätensä olkapäälleni. Viilentävä, rauhallinen aalto leviää minuun. Tuntuu, kuin hän näkisi koko reissuni ja elämäni eri käänteet, seikkailut ja muistot filminauhana parissa sekunnissa ja samalla tavalla minä hänen elämänsä parhaat ja huonoimmat palat välähdyksinä edessäni....Mitä tässä juuri nyt tapahtuu, onko tämä joku taikatemppu? Minuun on juuri siirretty kunnon annos parhaimmassa tapauksessa hyvää energiaa ja onnea tai sitten joku ihmeellinen taika -toivottavasti hyvä- paikallisen velhon toimesta. Mitä tahansa se onkin, tuntuu kivalle.

Lähtiessään nainen sanoo toivovansa minulle hyviä asioita. Sitä, että loppumatkani tulisi olemaan antoisa ja että pidän huolen itsestäni. Sitten hän lampsii takaisin tiskin ääreen, siellä nimittäin odottelee jo joukko räikeissä kukkapaidoissaan nojailevia kärsimättömiä turisteja. Nainen hymyilee koko porukalle leveintä hymyään ja tervehtii iloisesti huudahtaen: "Bula!" Kysymyksiä ja erityispyyntöjä satelee ja hän vastailee ja selittää jokaiselle erikseen kärsivällisesti ja huolella. Seuraan tilannetta taustalta ihaillen. Sama rumba, päivästä toiseen, yli kymmenen vuoden ajan, aina hymyilevänä ja ammattimaisena. Yhtäkkiä nainen nostaa katseensa minuun, iskee silmää ja hymyilee ilkikurisesti. Vilkutan hänelle, nousen ja lähden vielä hetkeksi istumaan meren ääreen, omalle varjoisalle paikalleni.