Kuumottava Phnom Penh ja Canadian Rendez-Vous

Se on sillä tavalla, että Madventuresin jätkät on pelkkiä nyhveröitä. Uudessa matkaoppaassaan kaverit nimittäin listaavat Phnom Penhin yhdeksi kuumottavimmista kohteista maailmassa yhdessä Jamaikan Kingstonin yms. kanssa. Muistaakseni oppaassa oli oikein pitkät tarinat siitä, mitä kaikkea vaaratilanteita ja epäilyttäviä ihmisiä heille sattui täällä eteen ja että paikka ei todellakaan ole se järkevä kohde yksin matkustavalle naiselle. Bullshit, sanon minä! Elleivät jätkät sitten käyneet täällä joskus 10 vuotta sitten. En ymmärrä sitä, miksi aina pitää pelotella ihmiset ihan vainoharhaisiksi ennen reissuja. Ei oo ihme, että pakettimatkat on niin suosittuja.

Ainoa, mikä täällä kuumottaa isosti on tuo aurinko, on nimittäin lämmin. Lämmin as in hell. Phnom Penh sijaitsee täällä ihan Kamputsean sisämaassa, joten voitte kuvitella, miltä tuntuu pilvettömältä taivaalta paistava aurinko vitivalkoisella, suomalaisella lauantaimakkarapötkö-kintuilla ja käsivarsilla tässä tomuisessa ja kaoottisessa kaupungissa. Itse asiassa erittäin hyvältä, kun on lotrannut ennen hotellilta poistumista aurinkorasvaa (suojakerroin 50) desikaupalla ihteensä. Ja tässä kelissä tällä tukalla ei paljoa naurata, ihan kuin ois karvahattu päässä, ei mitään muuta vaihtoehtoa kuin pitää tukkaa pääsääntöisesti kiinni. Dödönkin vois samantien heivata roskiin, ei hyödytä yhtään mitään. Mieshikikainalot on vaan kestettävä. Siis itsellä.

Tuttuun tapaan muutama turistifakta tähän kärkeen. Maassa on 15 miljoonaa asukasta ja Phnom Penhissa noin 1,3 miljoonaa. Eli iisibiisi kyläpahanen Ho Chi Minhin ja Hanoin jälkeen. Kuten Vietnamissa, täälläkin pätee samat liikennessäännöt: niitä ei ole. On vain tuhansia, tuhansia ja tuhansia mopoja, skoottereita, tuk tukeja ja autoja ja muutama kauhuissaan oleva turisti siellä täällä sinkoilemassa, eli ylittämässä katua.

Lonely Planet kuvaa tätä kaupunkia hyvin: "Phnom Penh has been in hell and back." Totisesti, tämän kaupungin ja koko maan lähihistoria ei ole ollut mikään pic nic. Pol Potin johtama, maolainen, pelätty vallankumouksellinen liike Punaiset khmerit hallitsi ja terrorisoi Kamputseaa vuosina 1975-79. Näiden hurjapäiden tavoitteensa oli tehdä Kamputeasta agraariyhteiskunta listimällä arviolta noin miljoona keskiluokkaista paikallista. Kaupungit tyhjennettiin ja väestö pakkosiirrettiin maaseudulle pakkotöihin "kuoleman kentille", joissa ihmisiä teloitettiin, kidutettiin ja kuoli aliravitsemukseen. Kävin yhdessä monista Killing Fieldseista tänään ja olihan se melko ontto paikka pääkalloineen ja joukkohautoineen. Kuvia tästä ylempänä. Kansa on kuitenkin sinnikkäämpää sorttia ja niin se vaan elämä jatkuu ja eteenpäin on mentävä. Tänä päivänä 95% ihmisistä on Khmerejä ja synkästä menneisyydestään huolimatta paikalliset ovat uteliaita, iloisia, ahkeria ja tulevaisuuteen katsovia.

Saavuin tänne eilen illansuussa ja heti vaan pitkin poikin kävelemään. Sain kyllä sykkeen nousemaan hämärillä kujilla ja skootterikuskien ymäröimänä kellon lähestyessä puoltayötä, sitä en kiellä. Mutta, kun vaan kävelee määrätietoisesti eteenpäin vaikkei olisi mitään käsitystä siitä, missä on ja hymyilee, eikä pakoile, niin saa olla rauhassa. Mulle on tullut sellainen fiilis, että nämä paikalliset suhtautuu minuun lähinnä kunnioittavan uteliaasti. Nimittäin hotellilla sanoivat, että länkkärit eivät yleensä uskalla matkustaa (ainakaan täällä) yksin, varsinkaan naiset, joten hotellin respan mielestä paikalliset varmaan ajattelee, että tuolle muijalle ei kannata käydä aukomaan, saattaa vaikka vetäistä jonkun sapelimiekan kädenkäänteessä esiin, kun ei kerran tartte matkaseuraa turvaksi täällä.

Mulla on täällä jo uusi parhaista parhain ystävä, Marra, eli hotellin vakiokuski, joka osaa erinomaista englantia ja haki minut myös lentokentältä. Kaveri on kuin naantalin aurinko ja innoissaan kuskaamassa minua taksilla, tuk tukilla, skootterilla tai vaikka kuumailmapallolla mihin tahansa täällä. Ihan huippu kaveri. Tänään ajelutti tuk tukilla minua koko päivän ja välillä venaili, kun istuin kahvilla tai olin jossain räpsimässä kuvia. Koko lysti maksoi 20 dollaria. Marra on melko hyvin toimeentuleva paikallinen, hänellä on oikea koti ja business. Siltikään, hän ei ole ikinä, koskaan käynyt Kamputsean ulkopuolella. Juttelimme tästä ja totesin hänelle, että hei, sinähän tapaat päivittäin niin paljon ihmisiä ympäri maailmaa ja kuulet kaikenlaisia matkakertomuksia, että joka päivä koet pienen palasen jostain maailmankolkasta ja matkustamista. Hän nauroi ja sanoi, että se on muuten totta ja että hän ei ikinä ole ajatellut sitä tuolla tavalla. Mipi ja Marra, we've come a long way jo nyt.

En saata uskoa itsekään, mutta ei ole vielä sattunut yhtään kunnon kohellusta täällä. Ehkä yksi pienenpieni oli se, kun eilen dinnerin jälkeen lähdin kävelemään ja noin sekunnissa, ilman mitään ennakkovaraoitusta alkoi käsittämätön rankkasade, joka kasteli mut hetkessä ihan läpimäräksi. Pitäisi tajuta kantaa aina jotain kevyttä sadetakkia mukana. Eipä siinä, sade loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja vaatteet kuivuivat hetkessä. Toinen mainitsemisen arvoinen välikohtaus on varmasti se, että tänään kävelin tietämättäni tyttöbaariin. Sen että istahdin alas ja tilasin lasillisen viiniä, niin kolme mimmiä kimpussa ihan tosissaan. Minun mielestä noissa paikoissa pitäisi olla selvästi näkyvillä ulkopuolella joku asiankuuluva vihje, että ko. paikka on sellainen paikka. Tai vaikka vanhat kunnon punaiset lyhdyt. Oli sitten melko nopea poistuminen paikasta ja ihan tollo olo.

Ruoka on -jos mahdollista- vielä parempaa kuin Vietnamissa. Mielettömät valikoimat baareja ja ravintoloita ja paljon eri keittiöitä edustettuna. Kaikki löytyy ranta-bulevardilta: mitä tahansa irkkupubin, ranskalaisen fine dining -paikan ja paikallisen väliltä. Tänään menin paikalliseen Khmer-ravintolaan ja söin perinneruokaa, "Fish Amok", eli pähkinöillä, chilillä, sitruunaruoholla, kookoksella ja inkiväärillä maustettua kalaa banaaninkiuoressa (tarjoillaan usein myös kookospähkinästä) ja täytyy sanoa, että nyt taisi loimulohi jäädä kakkoseksi. Olkoonkin vaikka jostain Tenojoelta tai Norjan vuonoista napattua, niin silti. Oli ihan mielettömän taivaallinen ateria.

Sellainen tarina vielä kerrottakoon, että pohjolan kiistaton suurvaltio Suomi, tuo globaalisti lonkeroitunut, pelätty mafiakulttuurin emomaa, on soluttautunut myös tänne Phnom Penhiin. On se nyt oikeesti aika huvittavaa, että kun tähän mennessä en ole törmännyt suomalaisiin tai mihinkään Peten lihapullapaikkaan (Bangkokissa kyllä sitten varmasti) tai edes ruotsalaisiin, niin eikö sitten täällä Phnom Penhissa, joka nyt ei kuitenkaan ole mikään Brysseli. Eilen käpsyillessäni yhtä hämärää pikkukatua pitkin, pisti silmään yhden baarin nimikyltti, jossa suoraan ja kursailemattomasti luki sinisillä kirjaimilla valkoisella pohjalla: "Suomi Bar". Jotenkin hellyyttävää. Kaikki muut baarit vilkkuvat neonvaloja ja bling bligiä, niin tässä oli vaatimaton puukyltti ja ainoana lisäefektinä oviaukon molemmin puolin liehuvat, pikkuiset Suomen liput. Terassilla näkyi retkottavan yksi ainoa ihminen. Suomalainen, puolisammunut, noin 50-vuotias mahakas mies -kenties itse Don- jolla kaikki asiaankuuluvat Suomi-mafian tunnusmerkit yllään aina vyölaukusta sandaaleihin ja tennissukkiin. Donilla edessään puoliksi juotu olut ja päällään paita, jossa luki tikkukirjaimilla: "Reissumies." Mitä tuohon voi oikeesti sanoa?

Ai niin, unohtui kertoa edellisessä kirjoituksessa, että minullahan oli kanadalainen rendez-vous Ho Chi Minhissa viime lauantaina. Kanadalainen -siis sama kaveri, jonka tapasin Hanoissa:ssa, lue postaus "Yön sankari"- laittoi mulle mailia ja pyysi dinnerille lauantai-iltana, koska hänellä oli paluulento kotiin sunnuntaina HCMC:sta ja hän tiesi, että olen siellä. Mikäs siinä, ajattelin. Hyvän dinnerin ja muutaman drinkin jälkeen kanadalainen alkoi käymään melkoisen tuttavalliseksi jutuissaan ja ehdotuksissaan ja muina miehinä kysyi: "So, Mia, are you into the lifestyle?", johon minä, että totta hitossa olen, mikäs tämän mageempaa kuin ottaa rennosti ja matkustella. Johon kanadalainen: "No, I didn't mean that, I mean THE LIFESTYLE, you're into that?". Ja minä sitten ihan hoo-moilasena, että mikä helevetin lifestyle? Ja kanadalainen: "Where I come from "the lifestyle" is a code word for swinging.You know, changing couples?" Siinä sitten muutaman sekunnin epämiellyttävä hiljaisuus ja melkein repesin, mutta eikä mitä, kanadalainen vaan jatkaa juttua ja retostelee, kuinka hän on "swingaillut" jo monta vuotta ja takana on useita satoja kokemuksia ajalta, kun hän oli vielä parisuhteessa. No mitä tuohonkaan nyt voi sanoa, "hei hieno homma, kuulostaa tosi kivalle!". Kun kaverin jutut alkoivat mennä paikoitellen jo aika graafisiksi, jouduin sitten sanomaan ihan suoraan, että en kato halua kuulla sinun kokovartalovahauksista tai mistään muustakaan "the elämäntyyliisi" liittyen. Siinä sitten ihan hyvässä yhteisymmärryksessä toivotettiin toisillemme mukavaa kaikkea mahdollista, hänelle hyvät swingailut jatkossakin ja minulle elämyksellistä matkaa. Kaikenlaista, sanon minä.

Huomenaamulla bussiin ja kohti Siem Reapia, jossa hengailen neljä päivää ja miihailen yhden maailman kahdeksasta ihmeestä, Angor Watin temppeli-hässäkässä. Siis ihan käsittämätön kompleksi. Sitten pikkuhiljaa ajatukset jo seuraavaan maa-etappiin, eli Thaimaahan, jossa teemana tulee olemaan chill & scuba, ou jee!

Olkaahan ihmisiksi siellä.