2.11.2010

Hong Kong ja ensimmäisen reissupäivän opetukset


















Hong Kong! Erinomainen aloitus reissulle. Pitkä lento meni melkein kokonaan nukkuessa ja tähän asti kaikki on ollut helppoa, siistiä, turvallista, värikästä, kaunista, tehokasta. Jo ekana reissupäivänä on tapahtunut ja tullut opittua paljon. Tässä TOP 3.

1. WHEN BOARDING ON YOUR FLIGHT
Istuutuessasi omalle paikallesi lentokoneessa, älä koskaan oleta, että istuimellesi mahdollisesti asetetut tavarat (lukuunottamatta läpinäkyviin pusseihin pakattuja tyynyä, vilttiä ja kuulokkeita) ovat lentoemäntien jäljiltä varta vasten  juuri sinulle jätettyjä tarvikkeita lennon ajaksi. Minulla nimittäin oli kaksi puhallettavaa niskatyynyä istuimellani ja ajattelin, että tosi hyvää palvelua Finnairilta! Reippaana tyttönä tietysti heti istuutuessani paikalleni samantien puhalsin ensimmäisen niskatyynyn täyteen, asetin sen mukavasti niskaani ja olin ahnaasti puhaltamassa toistakin, kun vanhempi, arvokas herrasmies palasi vessasta omalle paikalleen viereeni ja varsin hämmentyneenä, mutta kiitollisena esivalmisteluistani pyysi saada molemmat, omat niskatyynynsä takaisin. En pystynyt katsomaan, miten kävi sen kesken puhaltamisen jääneen niskatyynyn (epäilen, että herra ei saattanut duunia loppuun minun jäljiltäni). 

2. WHEN BEING TOO EFFICIENT
Jos päätät köyttää rinkkasi anti-theft-kettingillä/piuhalla hostellihuoneessasi johonkin kiinteään elementiin ja käytössäsi on järeä numeroyhdistelmälukko, johon olet asentanut ennen lähtöäsi oman numerokoodin, kannattaa olla tarkkana, ettet vahingossa "asenna" uutta numeroyhdistelmää sen ollessa vielä auki, siis samalla kun rävellät rinkkaa ja kettinkiä kiinni johonkin. Nimittäin nyt on sitten hieno rinkka kahlittuna kiinni sänkyyni ja lukkoon alunperin asentamani numeroyhdistelmä muuttunut toistaiseksi tuntemattomaan numeroyhdistelmään. Toisin sanoen: Joudun hajottamaan rinkasta osia, jotta saan kettingin siitä irti ja kallis/hieno kettinki jää nyt sitten tänne honkkarin hostellisänkyyn minulta muistoksi, kuin myös se hieno numerolukko, joka oli tosiaan käytössä ensimmäistä kertaa tänään.  

3. WHEN BEING TOO SUSPICIOUS
Älä koskaan laske olkakassiasi tai käsilaukkuasi lattialle aasialaisessa ravintolassa. Tai kaupassa tms. Mutta varsinkaan ravintolassa. Oli hämmentävää slurppia kaikessa rauhassa tulikuumaa nuudelikeittoa, kun tarjoilija viuhahti yhtäkkiä kiireisenä ohi ja samalla nappasi lennosta kiinni laukkuni hihnasta, joka siis lattialla vieressäni, toinen hihna nilkkani ympärillä, jolloin:

a) minä melkein lensin tuolilta ja kaadoin tarjoilijan riuhtaisun voimasta tulikuumaa lientä syliini
c) ihan ensimmäiseksi -vaistonomaisesti- luulin, että joku yrittää pölliä mun laukun ja riuhtaisin sen napakasti takaisin ja sanoin pari totuuden sanaa parka-tarjoilijalle, että mitäs tämä tämmöinen meininki on että laukkuja tullaan repimään.
b) tarjoilija säikähtää ihan kauheasti koko tilannetta ja ystävällisesti yrittää selittää, että tuo näet huonoa onnea laittaa laukku lattialle, että hän vaan tarkoitti hyvää ja olisi siirtänyt laukkuni vieressäni olevalle tyhjälle tuolille ja melkein rupeaa itkemään. Ja mikä pahinta, hän varmaan menetti kasvonsa aiheuttaessaan ko. tilanteen (ja kuten tiedätte, kasvojen menettäminen täällä päin ei todellakaan ole hyvä juttu). No, tästäkin selvittiin. Jätin lähtiessäni muhkean tipin ja poistuin ravintolasta pieniä kumarruksia tehden aina ulko-ovelle saakka.

Juu. Sellanen fiilinki, että saattaa olla aika hyvä ja tapahtumarikas reissu edessä.

7 kommenttia:

  1. Hyvältä vaikuttaa : )!!!!! Jatka samaan malliin, me täällä lasten kanssa nauretaan ääneen... Viivi laittaa kovasti terkkuja!

    VastaaPoista
  2. Hienoa Mia!
    Näen sieluni silmin kuinka olet päästellyt ärräpäitä ja sitten nauraa hohottanut :) Kiitos, että kerrot reissustasi, tuntuu ihan kuin itsekin olisi!
    Voi Hyvin! Kati

    VastaaPoista
  3. No niin asiallista :) Hassuja ja harmittomia kommelluksia pitää olla, jotta pääsee reissu-tunnelmaan. Paljon paljon haleja sinne!!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Mipiiii!! Ihanaa lukea tätä :) hyvin menee, hei?

    Tää on mun ihka eka blogi jota seuraan - parempaa blogia en ois osannu keksiäkään. Rattoisaa reissua darling!

    VastaaPoista
  6. mahtavaa Mipi! En jaksa odottaa jo seuraavaa updeittiä. Yleisö pyytää myös englanninkielistä blogitusta

    VastaaPoista
  7. Sounds like London times...absolutely fab! Can't wait to read more of your travel stories. Didn't know that you were going away, so have a fantastic trip and lots and lots of fun, I'm sure you have put the hours in to deserve this trip. I'm up the duff, 5 months gone...so being so very jealous and stuck here in the Hampshire countryside with a house full of ongoing little DIY projects. rxx

    VastaaPoista