A star is born

Hello Los Angeles! Lukemattomien toteutuneiden ja särkyneiden unelmien kaupunki. Landaan myöhään illalla LAXiin. Taksijonossa ystävällisen näköinen mies tuijottaa minua ja valtavaa rinkkaani huvittuneen uteliaasti ja ihmettelee, miten en meinaa kyykähtää valtavan painon alla. Siinä sitten jutellaan ja taas kerran tarinani maailmanympärimatkasta aiheuttaa suurta ihmetystä. Tyyppi esimerkiksi kysyy, että miten minä hommaan hotellit? Sanon, että kuule paria nappia painamalla netistä. Hän kysyy, missä hotellissa aion olla Las Vegasissa ja naurahdan, että kuule siihen on vielä pitkä aika, että en ole vielä buukannut mitään sieltä ja että kattoo nyt, missä järjestyksessä teen mitäkin, ensin Grand Canyon ja sitten Las Vegas, vai toisinpäin. Hän ei pysty ymmärtämään, että tuollainen yksityiskohta reissussani on vielä täysin auki, vaikka olen jatkamassa matkaa LA:sta jo muutaman päivän kuluttua. Kuten melkein kaikki muutkin tähän mennessä, myös tämä kaveri varoittaa LA:n vaaroista: "pimeän tullen ei sitten kannata ulos lähteä kävelemään, olitpa missä päin kaupunkia tahansa."

Hyppään taksiin, kuski on alkujaan venäjältä, mutta asunut LA:ssa ja seitsemän vuotta. Hän on myös kiinnostunut kuulemaan lisää matkastani, kyselee paljon kysymyksiä paksulla venäläisellä aksentilla. Minä puolestani pommitan häntä, miksi se on niin älyttömän suuri asia amerikkalaisille, että meikäläinen on backpackerina reissussa.

No, näille on kuulemma aivan käsittämätön konsepti, että duunista saisi täällä 5-6 kk palkatonta lomaa. Sellaista ei tapahdu täällä. Ikinä. Piste. Ja kuten jo edellisessä, Hawaii-postauksessa totesin, vain noin 37%:lla väestöstä on passi, joten keskiverto yhdysvaltalainen ei matkusta kauheasti oman maansa ulkopuolella. Paikat, kuten Eurooppa tai Aasia ovat todella eksoottisia matkakohteita. Lisäksi media on pelotellut kansalaiset tainnoksiin terrorismilla ja ylipäätään kaikilla niillä lukemattomilla vaaroilla, joihin "muualla maailmassa" törmää. Tuntuu, että porukka täällä haluaa perusreissaajaa enemmän turvallisuuden tunnetta, laatua, ostoskeskuksia ja valmiiksi järjestettyjä toureja, ei todellakaan mitään omatoimi-lomailijan seikkailuita.

Annan taksikuskille muhkean tipin ja tsekkaan sisään hotelliin. Se on todella kiva, ihan upouusi ja en tiedä miksi, mutta saan ihan naurettavan ison huoneen, jossa on kaksi jättikokoista sänkyä, isoin plasma-TV, mitä olen ikinä missään hotellihuoneessa nähnyt, ilmainen netti ja kaiken kaikkiaan mahtavat puitteet. Respan mimmi on tosi cool ja neuvoo, että hän voi buukkailla mulle kaikki kuljetukset, nimittäin se on tosiasia, että täällä ei sitten voi katsella ympärilleen kävellen. On ihan liian pitkät välimatkat jopa minulle. Buukkaan samantien koko päivän tourin, joka sisältää kaikki ne kohteet, mitä reipas turisti LA:ssa ollessaan koluaa läpi. Buukkaan samalla myös Universal Studios ja Disneyland -liput ja kuljetukset, jee! Koko LA:n ohjelma valmiina ja buukattuna, helppoa.

Lampsin läheiseen ostariin, josta saan juomista, snackseja yms. Kaupan myyjä kysyy ihan suoraan, että olenko autolla. Sanon, että empä ole, vaan kävellen ja ihan tuossa kivenheiton matkan päässä kivassa hotellissa. Hän sanoo, etten saisi kävellä täällä tähän aikaan yksin, vaikka ollaankin Hollywoodin sydämessä. Kello on 21.30 paikallista aikaa. En ota tuohon mitään kantaa. Hän antaa minulle viereisen pizzerian menun mukaan ja sanoo, että voin tilata kotiinkuljetuksella sieltä sapuskaa. Olen vähän huvittunut, hotelli on melkein kadun toisella puolella, miksi tilaisin ruokaa kotiinkuljetuksella? Myyjä siihen: "So that you don't have to get out from your hotel during evening." Johon minä: "But i WANT to get out from my hotel during evenings as well". Johon myyjä: "Lady, this is LA. Did you see any other people walking down that road? No? That's what I'm saying. You don't walk around alone during evening or especially during night, got it?"

Ei muuta kuin tourille, eli koko päivän rundi ympäri kaupunkia. Ihan mahtava keli, aurinko paistaa koko päivän. Hollywood, Fame of walk, Kodak Theatre, Sunset Boulevard, Venice Beach, Santa Monica, Bel Air ja julkkisten talot Mulholland Drivella ja Beverly Hills'issa, Rodeo Drive, useita eri elokuva-studioita, elokuvakohtauksista tuttuja paikkoja, ostoskatuja, biitsejä, kuuluisia ravintoloita, yökerhoja ja lokaatioita, joissa milloin kukakin kuuluisuus on toilaillut, kuollut tai muuten vaan käynyt hengaamassa. Kaikki oleelliset paikat tulee nähtyä, you name it.

Julkkisten taloista käymme stalkkaamassa esimerkiksi Leonardo Di Caprion, Julia Robertsin, John Travoltan, Jennifer Lopezin, Jack Nicholsonin, Cherin, Nicholas Cagen, Marilyn Monroen, Erroll Flynnin ja monen muun elävän tai edesmenneen tähden taloja. Rodeo Drivella Yves Saint Laurentin liikkeen edessä parveilee paparazzeja ja väkeä, se on kuulemma itse Sir Elton John siellä ostoksilla. En jaksa jäädä odottamaan, hänen flamboyantin tyylinsä tuntien saattaapi tovi vierähtää, ennenkuin kaveri astelee ulos. Oikein kiva päivä, jonka päätteeksi jään vielä hengaamaan Hollywood Boulevardille ja sahaan ristiin rastiin sen ymäristössä olevia katuja. Yhden rakennuksen päätyseinä on upeiden graffitien peitossa, siistiä. Porukkaa parveilee seinän luona ja moni käy kirjoittelemassa seinään puumerkkinsä, runon, mitä tahansa. Minäkin käyn. Tuherran sököllä kuulakärkikynälläni oman walk of fame -tyyppisen mini-tähteni, jonka keskelle kirjoitan: "Mipi was here". Hah, jälleen yksi uusi tähti syntynyt Hollywoodiin.

Päivän paras juttu tapahtuu, kun yksi kundi (söpö, yes!) tuosta vaan pysäyttää minut kadulla, tarraa siis olkapäistä kiinni ja isosti hymyillen huudahtaa: "You're right my style! California style!". Palkitsen kohteliaisuuden kepeällä poskisuudelmalla, ja jatkan matkaa. Ah, oh, jee, tuo kyllä kruunasi minun muutenkin loistavan päivän. Illalla käyn japanilaisessa syömässä kaikessa rauhassa ja nautin lasillisen hyvää punaviiniä.

Seuraavana päivänä Universal Studios! Ihan mieletön paikka. Vedän kaikki mahdolliset ridet läpi ja koko päivähän siinä helähtää mennä. Melkein tunnin kestävä Studio Tour on erityisen kiinnostava, mennään King Kong 3D-luolaan, joka on huikea kaikkine efekteineen ja nähdään monien tuttujen elokuvien ja sarjojen lavasteita alkuperäisessä formaatissaan; Psycho, Tappajahai I, The War of World's, Täydellisten Naisten Wisteria Lane. Jälleen kerran ostaminen on tehty helpoksi, täältä ei varmasti kukaan lähde ihan tyhjin käsin pois. Illalla miihailen Downtownissa, liikkuminen metrolla on kätsyä. Kadulla kuljeksii jonkin verran kodittomia ja tyyppejä, joilla on paljon asiaa näkymättömille kavereilleen, mutta noitahan nyt näkee missä tahansa suuressa kaupungissa maailmalla. Ei mitään poikkeuksellista.

No entäs sitten Disneyland! Astelen lippuluukuille Disneyn tunnetuimpien sävelien pauhun johdattamana, ihan kuin olisi menossa johonkin elämää suurempaan seikkailuun. Voin vaan kuvitella, miltä tuntuu sellaisista kymmenvuotiaista kavereista tänne ensi kertaa saapuessaan, kun itsekin olen ihan täpinöissäni. Hyvä etten joudu käsikähmään kahden, noin 12-vuotiaan pikkukundin kanssa, jotka pokkana etuilevat jonossa. Joudun tosissaan pitämään puoleni päivän aikana kaikissa jonotustilanteissa. Yliväsyneet ja kierroksilla käyvät lapset ovat murhanhimoista ja häikäilemätöntä sakkia. Yksi sellainen saparopäinen enkelin näköinen tyttö potkaisee minua ihan tahallaan pohkeeseen kaksi kertaa Peter Pan's Flightin jonossa. Hänen vanhempansa todellakin näkevät tilanteen, mutta eivät reagoi. Tyttö potkaisee kolmannen kerran, jolloin käännyn, kumarrun hänen silmiensä tasolle ja teen hänelle "I'm watching you" -liikkeen (tiedätte kaikki, esim: Meet the Fockers' -leffa ja Robert de Niro) vakavalla naamalla. Siihen loppui mukilointi.

Ajelen kaikki mahdolliset ridet, Space Mountain, Snow White's Scary Adventures, Peter Pan's Flight, Haunted Mansion, Indiana Jones Adventure, Pirates of the Caribbean ja vaikka mitä muuta. Ihan huippua! Kyllä on tehty viimeisen päälle hienoksi tämä paikka. Käytetään viimeisintä teknologiaa, on uskomattomia hologrammi-toteutuksia, heijastuksia, 3D-efektejä ja vaikka mitä. Porukkaa on tietyti ihan älyttömästi, ja nyt ei ole edes sesonki tai viikonloppu. En todella haluaisi olla täällä joskus kesäkuussa jonottamassa. Kaikki kuitenkin toimii moitteetta. Joka paikassa on älyttömän siistiä, jonot liikkuvat nopeasti (päättelin tämän johtuvan siitä, että vaikka jonot ovat piiiitkiä, suurin osa jonottavista on erittäin isokokoista porukkaa, eli yksi henkilö vie jonossa käytännössä 2-3 ihmisen tilan, joten syntyy illuusio pitkästä jonosta), naistenhuoneet ovat spotless (varmaan Helinä-keiju käy aina vaan tupsauttamassa taikapulveriaan ovella ja PUFF, paikka on tahraton). Tapaan Hessun, Pluton, Mikin (tippa linssissä olin) ja muita kavereita, syön New Orleans Squarella ihanaa clam chowderia leipäkuoressaan ja räpsin kuvia sieltä täältä. Täällä meneekin sitten ihan koko päivä, olen takaisin hotellilla vasta puoli yhdeksän jälkeen illalla ja ihan poikki. Aamulla laitan kamat kasaan, kampean rinkan taas kerran selkään ja jatkan matkaa.

Los Angelesista jää hyvä maku. Rento, aurinkoinen ja aika rock meininki. Vähän niinkuin mullakin just nyt.