Heaps of...everything, really

Swinngg, Mipin pikku-pikku-sukkulointi Australian pohjoisosasta, Cairnsista etelään, Victoriaan ja siellä Geelongiin, noin tunnin ajomatkan päähän Melbournesta. Sama kuin lentäisi Helsingistä jonnekin Venäjän perukoille. On tämä iso paikka.

Ajatella, että täälläkin maailmankolkassa minulla on ystäviä, tai siis pikemminkin 'my extended family', eli siskoni miehen sisko (onko se käly vai mikä?) perheineen: Susanna ja Wayne sekä heidän kolme lastaan, Sebastian, Ida ja William ja hassu, äänekäs kissa Bell. Vanhin lapsista, Daniel, asuu Gold Coastilla. Kivaa! Urbaanin Sydneyn ja villin Cairnsin jälkeen pääsen kokemaan aurinkoisen Victorian ja ison lapsiperheen arkea. Olen jo oppinut lapsilta uuden sanankin, "heaps" = paljon, kasoittain, älyttömästi. Kaikki on heaps! Heaps of fun, ruokaa jäi yli heaps, rannalla on heaps of surfers ja tekee mieli syödä heaps of jäätelöä. Ihan heapsia koko touhu!

Parin päivän jälkeen tuntuu, että olen oikeastaan minilomalla omasta isosta reissustani. Susku ja Wayne järkkäilevät kaikkea kivaa, eikä minun tarvitse paljoa pähkäillä käytännön asioita, jääkapissa on ruokaa, pihassa on auto, pyykkiä voi pestä, nettiä voi käyttää ja illallinen ilmestyy kuin tyhjästä joka ilta nenän eteen. Lapset ovat kaikki niin reippaita, kohteliaita ja iloisia. On mukava tutustua heihinkin paremmin, emme kuitenkaan näe usein sattuneesta syystä.

Eka mini-breikki tehdään Lorne Beachille, noin tunnin matkan päähän Geelongista. Ajomatkan aikana minulle alkaa valjeta, miten uskomaton luonto ja maisemat täällä on. Tiedän jo nyt, että tämä on vain raapaisu siitä, mitä tulen näkemään vielä myöhemmin Great Ocean Road -reissulla Victoriassa. Lornessa vietetään porukalla kiva, rento päivä. Tuijotan merta ja surffareita, joita todellakin riittää. Tämä on näille ihmisille normipäivä; aurinkoa, 27-35 astetta lämmintä, maailman parhaita biitsejä käden ulottuvilla ja surffausta niin paljon kuin sielu sietää. Ei oo ihme, että porukka täällä on rennon ja tyytyväisen oloista. Lapset kirmaavat vapaina pitkin rantoja ja pientareita. Täällä tehdään, uidaan ja ollaan liikkeessä. Ei paljoa hiekkalaatikoita tai aidattuja leikkipuistoja näy. Lasten arki on ulkona ja meren äärellä. Tietty onhan nämä puitteetkin melkoiset.

Illalla telkusta tulee eeppinen Australia-leffa. On niin huono, että hikikarpalot nousevat ohimoille. En olisi kyllä uskonut, että pystyn tuntemaan myötähäpeää lahjakasta Nicole Kidmania kohtaan. Morkataan porukalla jokaista juonen käännettä ja tökeröä kohtausta ja yksitellen jokainen painuu pehkuihin, paitsi minä ja Ida. Me sinnitellään leffan loppuun asti. Nukun kuin karhu talviunilla. Heaps of sleep! Kun tietää, ettei tarvitse muutamaan päivään olla liikkumassa yhtään mihinkään, rentoutuu kummasti.

Lähden tutkimaan tarkemmin ympäristöä, kävelen keskustaan ja miihailen koko päivän kaupungilla. Kuuma on. Ihana kaupunki ja täydellinen sijainti. Tunti junalla Melbourneen, legendaarinen Great Ocean Road alkaa tästä hoodeilta, löytyy biitsiä biitsin perään ja itse asiassa yksi maailman parhaista surffirannoista Bells Beach on ihan tuossa vieressä. Ostan kaupungilta pienen askartelu-kitin, jonka kimpussa puuhastelemme koko illan Williamin kanssa. Teemme käsinmaalattuja jääkaappi-magneetteja ja aloitamme pienten säilityslaatikoiden maalaus- ja koristeluprojektin, jonka saamme päätökseen vasta juuri kun olen lähdössä. En tiedä, kumpi on enemmän innoissaan näistä hommista, minä vai William.

Rise and shine, lähdemme Susannan ja hänen ystävänsä kanssa aamulenkille rantabulevardille. Näitä aamulenkkejä tehdään useita viikon aikana. Täydellinen aamu, aurinko paistaa, meri on tyyni, kaupunki on vasta heräilemässä. Sulatamme ainakin muutamat voinapit rasvaa näiden reippailuiden aikana. Hyvä me.

26.1. The Australia Day! Mahtava keli, lähdemme porukalla Melbourneen. St. Kilda ja kahvilakatu, jossa kuolaamme laittoman kokoisia leivoksia ja paakkelseja naamat kiinni ikkunoissa. Pääsemme kolmannen kahvilan kohdalle ja sitten itsehillintä pettää. Eipähän tarvitse syödä lounasta tänään, kun on juuri nauttinut marsun kokoisen Pan au Chocolatin ja täydellisen kupposen kahvia. Aikamme tutkailtuamme lukuisia putiikkeja käymme old school -huvipuistossa hurauttamassa parit ridet laitteissa. Kävelemme ympäri Southbankia, Federation Square kuhisee ihmisiä, katutaiteilijoita ja elämää. Lähes 300 m korkea Eureka Building on pakko nähdä myös ja hienot on maisemat kaupungin ylle. Iltasella ajelemme takaisin Geelongiin. Aakeeta laakeeta, kumpuilevia, vehreitä peltoja ja välillä ihan rutikuivaa, postikorttimaisemia. Williamilla vielä riittää virtaa, mutta minä jo pilkin etupenkillä ja välillä hereille säpsähdyttyäni tiirailen toisella silmällä mahtavaa auringonlaskua horisontissa.

Sitten suureen seikkailuun; Great Ocean Road road trip Susannan kanssa. Keli on aivan mieletön. Pysähdymme melkein kaikissa must see -paikoissa matkan varrella, Twelve Apostles ja monta muuta luonnon ihmettä ja räpsimme hullua kuvia. Aivot ei millään pysty käsittämään sitä, mitä silmät väittävät näkevänsä. Ei ole sanoja kuvaamaan näköaloja ja luonnon ihmeitä. Koko päivän hursteltuamme paahtavassa helteessä leiriydymme illan suussa Port Campbelliin. Kirjaimellisesti. Pistämme käden käänteessä teltan pystyyn leirintäalueelle ja alueen läpi tutkailtuani sana 'camping' saa kokonaan uuden merkityksen ainakin minun maailmassani. Alueella käsittämätön biitsi, muutama mahtava pubityyppinen ravintolaa ja kahviloita. Pari kauppaa, joista saa ihan kaiken tarpeellisen, kauniit viheriöt ja huiput fasiliteetit grillaamiseen, ruuan laittamiseen, picniceja varten, viimesen päälle modernit ja puhtaat pyykinpesu- ja peseytymistilat, erittäin siisti ja rauhallinen alue teltoille ja matkailuautoille. Porukka on ihan kaiken ikäistä, enimmäkseen aika nuoria. Ei rähintöitä, ei mitään dokaamista tai epäilyttävää porukkaa. Alueella on myös mökkejä. Taipaleen Kanavan leirintäalue Varkaudessa valittiin joskus vuosia sitten yhdeksi Suomen parhaimmista ellei parhaimmaksi. Jaa millä perusteilla? Jos leirintäalueet olisivat tällaisia joka paikassa -ainakin peruspuitteiltaan- niin johan olisi mahtavaa. Illalla syömme ostereita ja ihanaa kanaa, olisin ollut kiitollinen vaikka makkaraperunoista, mutta että ostereita leirintäalueella? Tytöt viereisessä pöydässä juovat nachojensa kanssa kuohuviiniä. Camping in style, sanon minä! Jänskää olla teltassa yötä, nukun erinomaisen hyvin ja herään aamulla lintujen ääniin.

Käymme aamulenkillä kävelemässä taas uskomattomissa maisemissa, polku kohoaa noin 30-40 metriä merenpinnan yläpuolelle, ympärillämme vain matalaa, kuivaa pusikkoa, eli esteetön näköala valtamerelle. Lupaan pyhästi muistaa tämän aamukävelyn, auringon, värit, tuoksut, lämmön ihollani, meren tuoksun ja pehmeän tuulen, kun joskus ensi marraskuussa tarvon kaivarin kulmilla kävelylenkkiä räntäsateessa. Kotimatkalla pysähdymme vielä muutamassa paikassa, syömme biitsillä myöhäisen lounaan ja käymme uimassa. Saavumme hyvin illaksi kotiin katsomaan Australian Openin miesten finaalia. Djokovic vie kevyesti skottia.

Reilu viikko sujahtaa nopeasti, käyn Melbournessa vielä toisenkin kerran omin nokkineni, puuhastelen kaikenlaista enimmkseen Susannan, Willin ja Idan kanssa, suunnittelen vähän tarkemmin reissuani, nauretaan monet hyvät naurut ja jutellaan monet hyvät jutut niin lasten kuin Susannan ja Waynenkin kanssa pitkin viikkoa. Yhtenä iltana syömme mahtavan barbecue-illallisen kotona, Waynen serkku tulee kylään. Tässä talossa osataan myös tehdä loistavaa ruokaa kädenkäänteessä. No fuzz, no worries. Parasta.

Taas on yksi hieno pätkä koettuna ja tournee jatkuu pikkuhiljaa Uuteen Seelantiin. Minut on hemmoteltu ihan piloille huolenpidolla ja hyvällä seuralla, mitenkähän sitä enää osaa järkätä itse yhtään mitään tämän jälkeen? Pitää nyt ihan ryhdistäytyä.

Mitä muuta Victoria tarjosi minulle, kuin yllä kuvattuja ihania hetkiä ja retkiä? No ainakin sain taas kerran kokea, mitä aito vieraanvaraisuus voi parhaimmillaan olla ja miten isäntäperhe voi oikeasti muuttaa sanonnan "make yourself at home" todeksi tuosta vaan, luontevasti. Minäkin suurinpiirtein vetelin aina aamulla jugurttia suoraan purkista naamariin keskellä keittiötä alkkareissa tyyliin joku hienpolttama toppi päällä, hiukset pystyssä ja silmät turvoksissa kun Susanna samaan aikaan heräili ja pisti kahvit tulille, sen kummemmin kiinnittämättä minuun huomiota. Perusmeininkiä.

Victoria tarjosi myös itikoita, eli 'mozzies', jotka ovat muuten ovelia pirulaisia täällä. Eivät nimittäin inise. Joka on erittäin ikävää. Äänettömät kostajat. Hiipivät imppaajat. Ja ne hyökkäävät parvissa. Ei kerkee tehdä mitään kun niitä ei kuule. Will vääntikin kuluneesta Aussie, Aussie, Aussie, oi, oi oi -lausahduksesta suomalaiseen suuhun sopivan mozzie, mozzie, mozzie, moi, moi moi -lasautuksen. Tuota sitten hoilotettiin harva se ilta kun impparit iskivät jälleen.

Lisäksi tämä aika oli hyvä muistutus itselle siitä, miten tärkeä perhe, lapset, yhteiset hetket ja tekemiset voivat olla. Extra-respectit kaikille perheellisille! Miten paljon osallistumista ja yhteen hiileen puhaltamista lapsiperheen arjen pyörittäminen vaatiikaan tietysti etenkin vanhemmilta, mutta myös jokaiselta perheen jäseneltä, jotta paletti pysyisi kasassa niin hienosti kuin esimerkiksi Susannalla & Waynella. Tarvitaan tsemppausta. Tarvitaan tiimi. Tarvitaan kärsivällisyyttä. Tarvitaan epäitsekkyyttä ja tarvitaan heaps of love. Sitä kun ei kai voi koskaan olla liikaa.