Finding Nemo

Koh Lanta, Thaimaa ja älyttömästi ruotsalaisia. Miten virkistävää huomata, että heilläkin nahka tirisee auringossa, olut maistuu terassilla ja reissuväsymyksestä kärsiville pariskunnille edes julkinen paikka ei ole este pienelle parisuhde-nahistelulle tai itkukilareissa raivoavien perheen pienempien ojentamiseen. Koh Lanta sijaitsee täällä Etelä-Thaimaassa ja on vähän suurempi ja edistyksellisempi versio Koh Taosta, jossa siis suoritin sukelluksen peruskurssin. Eli, tämä on tällainen rauhallinen sukelluskohde, jossa on vähän enemmän palveluita, ravintoloita, paremmat tiet, isommat biitsit ja enemmän ostosmahdollisuuksia kuin Taolla. Erittäin chilli paikka, tänne voisi helposti unohtua pidemmäksikin aikaa ihmettelemään, jos kaipaa rauhallista meininkiä ja jaksaa veivata biitsejä edestakaisin. Koh Lantan turistioppaan kannessa listataan seuraavat viisi syytä, miksi tämä on kuulemma paras paikka ikinä, koskaan Thaimaassa ja koko Aasiassa:

1. Thailand' best kept secret
2. Number three top Asian Beach & Sun destination
3. Best place to relax for singles, couples & families
4. Best diving site in Thailand
5. Open all year

Rohkenen olla hieman eri mieltä osasta noista, sillä jotakuinkin samat attribuutit näkyy olevan myös esimerkiksi Samuin, Phuketin ja Taon turistioppaiden kansissa, mutta oikeesti, on tämä miellyttävän leppeä saari ja puitteet erinomaiset niin sukeltamiseen kuin eläkeläisten tai lapsiperheiden lomailuun. Ennemmin tänne kuin Krabille, vaikka ei sekään huono paikka ollut.

Niin, minullahan on nyt seuraakin kun ystäväni Carita saapui Krabille 7.12. Siellä muutaman päivän hengailtuamme otimme speed boatin Koh Lantalle ja sitten ei muuta kuin mimmit tositoimiin heti saavuttuamme. Marssimme suomalaisen sukelluskoulun, Raya Diversin puheille ja aloitimme heti seuraavana aamuna sukellushommat. Carita ilmoittautui peruskurssille ja minä jatkokurssille. Ihan parhautta, sukelluksia mahtavissa puitteissa Koh Phi Philla ja Koh Haa Yailla kivassa porukassa. Toissapäivänä sain sitten pakettiin Advanced Open Water Diver -kurssin, jee! Nyt saan sukeltaa 30 metriin ja osaan jo vähän enemmän vedenalaisia taitoja (en vielä saanut sitä harppuunaa kokeilla, mutta ehkä sitten joskus..). AODW-kurssissa olikin sitten jo vähän enemmän tekemistä. Dekompressiosairauden ja tapaturmien riski moninkertaistuu ja typpinarkoosikaan ei useimmilla jää kokematta, kun mennään syväsukelluksen puolelle, jota AOWD-kurssi suurelta osin on. Lisäksi syvyyksissä pitää pystyä tekemään kaikenlaisia temppuja. Eka sukellus mentiin ensimmäistä kertaa oikeasti aika syvälle, eli 25-30 metriin ja siellä oltiin kaikkiaan 47 minuuttia. Odottelin typpinarkoosin oireita, mutta en kyllä huomannut muuta, kuin että olo oli aika leppoisa. En onneksi alkanut sekoilemaan tarjoamalla esimerkiksi regulaattoriani kaloille tms. Toinen sukellus oli kalojentunnistustehtävä, kolmas syväsukellusnavigointi, neljäs vedenalainen valokuvaus ja viides oli pelkkä hupisukellus, jossa tehtävänä sitten vastavirtasukellus.

Muuten kaikki meni oikein jees, paitsi vikalla sukelluksella iski melkoinen tilanne päälle. Paitsi että huomasin unohtaneeni laittaa ennen sukellusta läksiäislahjaksi Joonakselta ja Samilta saamaani vedenkestävää mascaraa (ha!), eksyttiin opettajan kanssa toisistamme. Sweet....En tajua, miten on mahdollista. Molemmat kuvailtiin samalla, joten varmaan vaan olimme molemmat liian uppoutuneita kuvaustouhuihin ja meikäläinen todennäköisesti porhalti jonnekin ihan väärään suuntaan. Ei hyvä. Eipä siinä mitään, katselin vähän aikaa ympärilleni ja kun kerran oppikirjassa sanotaan, ettei paria saa missään tapauksessa jäädä etsimään kauemmaksi aikaa kuin noin minuutiksi pinnan alle, päätin pysyä pää kylmänä ja lähteä tekemään hallittua nousua pintaan. Olihan tuo pikkusen orpo olo tuolla syvyyksissä kun ympärillä näkyi vaan sellainen Tappajahai-maisema. Sinistä, mutta näkyvyys vain pari metriä. Sitten sitä alkaa kuvitella näkevänsä kaikenlaista ja miettii juttuja teorioista, kuten "ei saa ikinä sukeltaa yksin" ja kaikkia mahdollisia riskejä.

Muuten ei olisi ollut mitään hätää, mutta koska tämä oli kurssin viimeinen sukellukseni ja kolmas syväsukellus sille päivälle, oli tosi tarkkaa, miten kauan saisin olla veden alla ja millä tahdilla pitää nousta ylös. Oli puhetta ennen sukellusta, että noin 15-20 min, eli tosi lyhyt aika. No, luojalle maailman isoin kiitos, että mulla oli sukellustietokone lainassa (kello/sukellustietokone/syvyysmittari). Ilman sitä olisin ollut aika kirjaimellisesti very deep in shit. Osasin sitten käyttää sitä riittävän hyvin, että pystyin tulemaan kaikkien lainalaisuuksien mukaan oikeaoppisesti pintaan. Ei muuta kuin rauhallisesti ylöspäin ja viidessä metrissä 3-4 minuutin turvapysähdys, hengailin siinä koralliriutan päällä ja katselin kauniita kaloja. Sitten vaan pintaan ja vieläpä ihan veneen viereen. No, hyvä kokemus oli tuokin. Nytpähän ainakin tietää, ettei mene ihan heti paniikkiin vastaavassa tilanteessa ja että osaa edes jossain määrin ajatella ja toimia loogisesti.

Oonkohan minä nyt ihan hurahtanut näihin sukellushommiin? Se jää nähtäväksi, sillä huippuja kohteitahan on läjäpäin vielä edessä. Yritän toki jatkossa kirjoittaa jostain muustakin kuin vedenalaisesta maailmasta.

Tänään speed boatilla Phuketiin päin, siellähän niitä biitsejä myös riittää. Joutuu ehkä tämän kaiken merivedessä ja veneissä rypemisen jälkeen viettämään yhden päivän hipsuteltavana jossain kivassa kauneushoitolassa. Tukkakin pitäisi saada kuosiin, ennenkuin herään joku aamu sellaiset orastavat baby-rastat päässä. Kaipa tässä alkaa oikeesti olemaan aika rennoissa tunnelmissa, ei ihan hirveesti huoleta oikeastaan yhtään mikään. Piti äsken oikein kännykästä tarkastaa, mikä viikonpäivä tänään on. Ja nyt kun on ollut seuraakin (Carita) ja on ollut niin uppoutuneena sukellukseen, ei ole juurikaan ehtinyt syventyä antaumuksella blogin kirjoittamiseen tai muistiinpanojen tekemiseen blogikirjoitusta varten. Oh well, kuvat puhukoot puolestaan ja eiköhän tuota juttua taas piisaa myöhemminkin.

Katselin tuossa taas blogin tilastoja ja näyttää menneen 4000 katselukerran raja rikki. What?! Kiva, kun jaksatte lukea näitä juttuja ja kiitos kaikille niille, jotka olette laittaneet palautetta blogista mailitse ja Facebookissa.

To be continued.