American dream 2.0.

Lukuunottamatta kovan kimakalla äänellä kälättävää suomalaisnaista -joka piinasi ruotsalaispariskuntaa veneen kannella ja varmisti, että he ymmärsivät hänen asuvan kerta kaikkiaan ihan Sveitsissä asti ja käyvän ainakin muutaman kerran vuodessa Thaimaassa lomalla varakkaan ja kas vain, sveitsiläisen miehensä kanssa- nautimme kovasti ihanasta, aurinkoisesta venematkasta Koh Lantalta Phuketiin.

Phuketiin saavuttuamme suuntasimme Kata Beachille, joka on vähän rauhallisempi kuin legendaariset Patong Beach ja Kamala Beach. Tuli välittömästi kotoisa, vihdoinkin kotona -fiilis: suomalaisia, venäläisiä, ruotsalaisia, ensimmäistä kertaa Thaimaassa kaikki yhdessä, samoissa karkeloissa. Katalta löytyi myös mini-Pattaya-alue ja kaikki megabrändit Starbucksista Mc Donaldsiin. Ei hyvä, mutta toisaalta, tarkoitus olikin viettää täällä pari iisiä maintenance- ja biitsipäivää. Ja niin totisesti vietimmekin.

Sattuipa sitten niin, että hotellimme 3 x 3m -kokoisen uima-altaan varjoonsa jättävä, upouusi, iso pool-keidas valmistui viimeisenä iltanamme Katalla ja hotellin väki ystävällisesti kutsui kaikki vieraat illalla uuden poolin avajaisbileisiin. No, mehän siellä tikkana paikalla. Siinä pyöri kourallinen muitakin asukkeja, mutta katosivat paikalta muutaman drinksun jälkeen. Altaalle oli järjestetty ihanat tarjoilut, loputon määrä ruokaa, barbecue, drinksuja, vihdoinkin hyvää viiniä ja paikalla koko henkilökunta pienessä tumussa ja jos mahdollista, vielä enemmän iloisina ja hymyilevinä kuin virka-aikansa puitteissa.

No, rauhallinen iltamme kääntyikin sitten melko riehakkaaksi, kun seuraamme pamahti amerikkalainen, noin 60-vuotias mies ja saksalainen, noin 40-vuotias mies, Nick ja Joe. Kaverukset olivat tavanneet minibussissa matkalla kentältä Katalle ja olivat hengailleet pari päivää kahdestaan. Mielettömiä heeboja! Sillä aikaa kun saksalainen päätti vihkiä uuden altaan virallisesti käyttöön ja heitti Caritan vaatteet päällä altaaseen (ja hyppäsi itse perään), minä jäin juttelemaan amerikkalaisen kanssa. Ja mikä keskustelu siitä tulikaan. Oikeasti poikkeuksellisin ja kiinnostavin henkilö, jonka olen tavannut koko reissun aikana.

Pakko kertoa vähän tarkemmin tästä tapauksesta. Nick, 62-vuotias amerikkalainen, esitteli itsensä kertomalla olevansa ei mistään kotoisin, asuvansa tällä hetkellä Kiinassa ja tekevänsä siellä rakennusalalla konsulttina duunia hotelleille periaatteella: teen duunia silloin kun huvittaa ja valitsen itse asiakkaani. Seuraavaksi hän aikoo jatkaa matkaansa todennäköisesti Vietnamiin tai Laosiin. Miten kauaksi aikaa, sitä hän ei tiennyt. Milloin palaa jenkkeihin? Sitä hän ei tiennyt, luultavimmin ei koskaan.

Nickilla on takana melko perinteinen amerikkalainen menestystarina, rahan tahkoamista rakennusalalla, hyvä avioliitto, kolme lasta, Harley Davidson autotallissa, pari kivaa autoa, iso talo, golf-osake, valkoinen aita talon ympärillä, illalliskutsuja ystävien ja työtuttujen kanssa, muutama reissu vuodessa Karibialle, Miamiin tai Hawaiille, jääkaapissa aina muutama pullo kuohuvaa odottamassa, siivoojat, puutarhurit ja muut amerikkalaisen unelmaelämän mukaiset perusasiat paikoillaan. Kaikki siis hyvin. Ja sitten mikään ei yhtäkkiä tuntunutkaan enää yhtään miltään. Elämässä ei ollut iloa, tarkoitusta, motivaatiota, haasteita, tavoitteita, merkitystä. Mitään. Piti kiskoa pari viinipulloa joka ilta, jotta tuntisi edes jotain, vaikka lempeän humalan heruttamia vanhoja muistoja tai välähdyksiä omista, vuosien takaisista unelmista, jotka voi sitten aamulla herättyään pistää kuitenkin varman päälle kännin piikkiin, laittaa puvun taas päälle, ajaa avo-mersulla töihin pilvenpiirtäjään ja uskotella itselleen, että kaikki on hyvin. Tätä meininkiä jatkui vuosikymmeniä.

(Samaan aikaan kun juttelimme Nickin kanssa, nappailimme ihanaa ruokaa grillistä, jättikatkarapuja, chicken wingsejä, tulista thaisalaattia, mausteisia kastikkeita, kumosimme lisää viiniä ja saksalainen vippasi seuraavaksi hotellin thaimaalaisen respan managerin vaatteet päällä altaaseen. Muuten ei mitään, mutta mimmillä oli kännykkä taskussa ja vit**ksihan se meni).

Back to the storyline. Elämäänsä kyllästyttyään, vaimosta erottuaan ja lastenkin jo aikoja sitten lähdettyä maailmalle, Nick oli kaksi vuotta sitten yrittänyt tappaa itsensä syömällä lääkkeitä määrän, jolla tipahtaisi varmasti virtahepokin ja juomalla vielä pullon vodkaa siihen päälle. Kun hän seuraavana päivänä sitten heräsi hotellihuoneestaan ja tajusi, että totta ihmeessä tämä ei ole taivas vaan se saakelin sama kälyinen hotellihuone ja pari minuuttia myöhemmin vasta ymmärsi ja hyväksyi olevansa elossa hän ajatteli, että saattaapi olla että universumilla on sittenkin hänen varalleen vähän jotain muita suunnitelmia.

Niinpä hän päätti tietoisesti seota voidakseen "tulla normaaliksi", eli sellaiseksi, mitä hän tänä päivänä on ja miten hän elää elmäänsä. Eli ihan eri ihmiseksi ja varmasti amerikkalaisen yhteiskunnan mittapuun mukaan jonkinasteiseksi hylkiöksi tai friikiksi, mutta omasta mielestään juuri sellaiseksi, mistä hän oli aiemmin vain pystynyt hatarasti unelmoimaan. Sen kohtalokkaan hotelliyön jälkeen Nickin arki on pullollaan onnellisuutta, tasapainoisuutta ja elämäniloa - pysyvänä olotilana. Vaivattomasti, ilman mielialalääkkeitä tai mitään muuta suurempaa elämänmuutosta kuin se, että hän päätti siitä eteenpäin elää hetkessä, toteuttaa haaveitaan ja vähät välittää siitä, mitä muut hänestä ajattelevat.

(Tässä vaiheessa keskusteluamme hotellin ainoa miestyöntekijä -lukuunottamatta aamiaissalivastaavaa ladyboyta, en ole nähkääs varma, luetaanko hänet naiseksi vai mieheksi- pomppii YMCA:n tahdissa ja tekee samalla jotain käsittämättömiä thai boxing -mooveja ja koko henkilökunta alkaa olla ihan tuhannen päissään).

Anyways, ihan uskomatonta meininkiä sen Nickin kanssa. On hankala saada tähän tekstiin vangittua sitä keskustelun ja fiiliksen flowta, mutta yritetään. Aloitin lauseen ja hän lopetti sen. Luettelin lempikirjojani, ja hän oli lukenut kaikki samat. Jakelin mielipiteitäni ja näkemyksiäni kahden viinilasillisen rohkaisemana ja itsevarmana, joihin hän yhtyi täysin tai jotka täysin vastasivat hänen omia mielipiteitään, oman elämän perusperiaatteita. Voi ihmettä, tässäkö on oma peilikuvani, 62-vuotias, äänekäs, puhelias ja superpositiivinen amerikkalaismies, joka ei ole mistään kotoisin? Tuollainenko minäkin olen tai tuollainenko minustakin sitten tulee noin 60-vuotiaana? Ei siinä mitään, huonompiakin scenarioita voisi olla.

Juteltiin myös siitä, mitä klisee "American dream" oikeasti tarkoittaa. Mitä sen ideaalisti pitäisi pitää sisällään, tarkoittaako se samoja asioita meillä pohjolassa kuin vaikkapa texasissa jne. No, kylläpä se tarkoittaa. Eli ideaalisti peruspaletti pitäisi sisällään juuri ne asiat, jotka Nickilla suurinpiirtein olikin jo kasassa edellisessä, elämässään. Ei tullut onni sillä asioiden kokoonpanolla ei. Tässäpä siis pääpiirteittäin keskeisimmät ainekset Nickin American Dream 2.0. -reseptistä ja hänen uuden elämänsä punainen lanka. Ei mitään, mitä emme olisi jo lukeneet new-age- ja self-help-kirjoista, kuunnelleet yritysvalmennuksissa tai oivaltaneet itse, mutta joka tapauksessa, here goes:

American dream 2.0. by Nick -->

* Älä suunnittele liikaa tulevaisuutta. Elä ja koe juuri nyt.
Huominen ei ole vielä olemassa, miksi siis murehtia ennakkoon tai suunnitella tyhjyyteen. Eikä avoimia ovia tai tarttumista vailla olevia tilaisuuksia tunnista, jos on jo etukäteen päättänyt mennä portista a, vaikka lennossa huomaisikin b-portin takana jotain paljon kiinnostavampaa.

* Parhaimmat, tärkeimmät ja vaikeimmat päätökset pitää tehdä intuitiivisesti ja sydämellä. Ei järjellä.

* Anna palaa. Kun tajuaa, miten yksinkertaista se loppujen lopuksi on: Päästä irti, tavoittele ja tee asioita joista unelmoit ja joihin uskot ja sitten vaan annat mennä.

* Pelko on kaiken hyvän nakertaja. Pelätä voi juuri niin paljon kuin sille päättää antaa valtaa: parisuhteen menettämisen pelko, rahan menettämisen pelko, terveyden menettämisen pelko, onnettomuuksien pelko, riskien ottamisen pelko. Tai sitten voi lopettaa pelkäämisen ja keskittyä vaikka elämiseen ja kokemiseen. Pelko on myös oiva tekosyy jättää välillä asioita tekemättä ja kokematta.

* Miksi välittää yhtään mitään siitä, mitä muut ajattelevat tai tekevät. Mitä väliä? Ihan oikeesti. Mitä sitten, onko sinulla oma auto, asuntolaina, 2 tai 9 lasta, avioliitto tai kotieläin? Mitä sitten, onko sinulla kotona neljä kobraa, pari pätkäduunia, 14 viikkoa lomaa vuodessa jossain edullisessa Aasian kohteessa, tavoitteena suorittaa perhonvalmistuskurssi tai kuumailmapallolentäjän lupakirja ensi kesään mennessä. Mitä sitten, jos asut vuokralla ainoana kalusteenasi riippumatto, hankit elantosi pelaamalla online-pokeria ja käytät valtaosan ajastasi humanitäärisen toiminnan tukemiseen, astrologian itseopiskeluun ja olet poikkeuksellien kiinnostunut diagnostiikasta. Mitä. Sitten? Kunhan vaan ainakin yrität tehdä sitä, mikä tuntuu sinulle oikealle ja yrität olla itsellesi ja muille hyvä.

* Kaikki järjestyy -ajattelumalli. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua, jos vaikka hävittää luottokortin, reputtaa tentissä, lähtee maailmalle ilman tarkkaa suunnitelmaa tai aikataulua, vaihtaa duunia, lähtee 40-vuotiaana tavoittelemaan niitä asioita, joista on unelmoinut 10-vuotiaasta lähtien, pieraisee äänekkäästi hautajaisissa tai nauraa jollekin täysin sopimattomalle vitsille täysillä muiden luodessa vaivaantuneita katseita sinuun. Ei aina tarvitse olla niin nuhteeton, täydellinen, kontrollissa ja mahdollisimman vähän massasta poikkeava. Kaikki järjestyy, kun osaa vähän nauraa itselleen ja elämälle.

(Välillä muuten piti käydä hinkuttamassa pole dancingia poolin katoksen tukipilaria vasten, ja siitäkös henkilökunta innostui. Kohta ladyboy-aamiaisvastaava ketkutti tolppaa ylös ja alas kuin vanha tekijä kannustushuutojen, naurunremakan ja valokuvien räpsimisen innoittamana. Siinä kävi sitten pyörähtämässä yksi jos toinenkin, heiteltiin porukalla ylävitosia, poseerattiin valokuvissa ja hypittiin yläpystyä koko sakki. Saksalainen osasi kaikkien jumputus-biisien sanat ulkoa ja oli varsin hupaisa näky booty-shaking-numeroa täysillä vetäessään pikku-speedoissaan, lähes 2 metrinen iso, raamikas mies).

Ilta alkoi oikeastaan vasta tästä. Pool-bileet päättyivät noin 22 aikaan, joten jatkoimme Nickin ja Joen kanssa mini-Pattayalle, läheiseen baarikortteliin pelaamaan biljardia ja jorailemaan. Koska meillä oli seuraavana aamuna aikainen herätys lennolle, päätimme puolenyön kieppeillä sitten Caritan kanssa suht sivistyneesti poistua paikalta, ja jättää herrasmiehet jatkamaan iltaa epäilemättä hauskoissa merkeissä.

Aamulla oli aivan mahtavaa teluta aamupalalle kukonlaulun aikaan, kun koko hotellin henkilökunta oli selvästi darran kourissa ja aamiaissalikin aukesi noin 20 min myöhässä - ennenkuulumatonta käytöstä aamuvirkuilta thaimaalaisilta :)

Kerrankin suomalaiset turistit freesinä brekkarilla Thaimaassa ja paikalliset krapulassa, huonosti nukkuneena häsläämässä ympäriinsä. Vedettiin vielä lähtiessämme pienet booty shakingit muistin virkistämiseksi meidän respan managerin nenän edessä, joka suurinpiirtein nukkui tiskin takana (hän nimittäin sammui poolin aurinkotuoliin noin klo 21.00, katso kuvia ylempää) ja oli kaikin puolin äärimmäisen nolona. Saas nähdä, mitä tuumaavat, kun lähetetään jälkikäteen valokuvakooste pool-bileiden parhaista paloista. No, onneksi koko hotellin väki osasi nauraa itselleen, meille ja edellisen illan hauskanpidolle, joten meidät saateltiin matkaan halausten ja naurunremakan kera. Ihan mahtavaa.

Chaba Hotel, Kata Beach, Thailand. We have left the building.